Dwanaście lat. Tyle wyrzuciłam do kosza — tak mi się wtedy wydawało, kiedy Krzysztof odłożył telefon
Rudenį, kai obuoliai jau beveok nukritę, o oras kvepėjo pirmaisiais šalčiais, Janina sode tvarkėsi.
Näin kerran isäni polvillaan. Hän, joka ei ollut koskaan taipunut kenenkään edessä, kyynelehti mieheni jaloissa.
Andreas leste brevet to ganger. Hendene skalv, og det handlet ikke om den lave morgenkulda i kjøkkenet på hytta.
Андрей еще полгода назад не верил, что так бывает. Что человек может просто лечь спать — и не проснуться.
Андрій зайшов до зоокрамниці на площі Ринок, тримаючи на руках свого рудого Мурчика. За вікнами сіявся
Mika Laine, suomalainen kersantti, kantoi saksanpaimenkoiraansa selässä pitkin kivenmurikoita Libanonin
Heräsin hitaasti, kuin nousta syvästä vedestä. Ensimmäinen aistimus oli haju – sairaalan puhdas, terävä
Jeg våknet av narkosen og så ikke mannen min. Jeg så henne. Svigermoren min satt på en hard sykehusstol
Celých patnáct let jsem si myslela, že mě tchyně nesnáší Probrala jsem se po operaci a první, koho jsem